Lisätietoja antavat Ari Eloranta arieloranta(at)hotmail.com ja Kyösti Vatanenkyosti.vatanen(at)klaki.fi 045 78809691 ToimintaKiri aloittaa Klaukkalassa uuden Racketlon lajin, joka on kehitetty 4 mailapelin yhdistelmä laji. Lajit ovat Pingis, Sulkis, Squash ja Tennis. Laji toteutetaan yhteistyössä Klaukkalan Tennishallin kanssa.Harjoitusvuorot olisi tarkoitus perustaa sen mukaan kun lajille löytyy harrastajia, siten että osa lajeista voidaan treenata tennishallissa ja osa Kirin harjoituksissa. Tennis, squashin ja sulkiksen osalta tennishallissa ja Kirin treeneissä sulkiksen ja pingiksen osalta. Ja vuorot pyritään järjestämään niin että ei tulisi päällekkäisiä vuoroja. Ja tarkoitus on että pyrimme järjestämään yhden harjoitus vuoron per laji per viikko. Ja lisäksi syksyn aikana on tarkoitus myös järjestää yhdet omat kisat lajiin tutustumis-mielessä, kuten toteutettiin jo keväällä ns 2-mailan kisana, jolloin lajeina olivat pingis-sulkis ja tennis-sulkis aikuisille ja nuorille. Kisoista tulokset kisat linkin takana. Lajia voivat harrastaa sekä aikuiset että nuoret ja naiset ja miehet. Tarkoitus olisi perustaa 2-ryhmää, yhden aikuisille ja yhden nuorille. Jos olet kiinnostunut lajista ja sen harrastamisesta, niin ota yhteyttä, niin kerrotaan lisää. Lajista ja harjoitusvuoroista tulee tarkemmat tiedot kunhan ne saadaan sovittua muiden vuorojen kanssa. |