Yhdistys

Seuramme on perustettu 1945 ja on siitä lähtien toiminut paikkakunnan urheilun eteen. Seuramme virallinen nimi on Voimistelu- ja Urheiluseura Klaukkalan Kiri Ry.

Seura on perustettu edistämään urheilua eri muodoissa paikkakuntamme alueella ja pitämään sitä yllä antamalla urheilullisia virikkeitä ja elämyksiä paikkakuntamme asukkaille, ja muille liikuntaa harrastaville. Seuran lajeissa urheillaan sekä harrastus- pohjalta että kilpaillaan piirisarjatasolla. Seuran toiminta perustuu useamman lajin piiriin. Uusia lajeja voidaan tarvittaessa liittää seuran toimintaan mukaan.

Jäseniä seurassa on tällä hetkellä n 170.

Liittyminen

Seuran toiminnassa mukana olevista lajeista ja seuran toiminnasta kiinnostuneet voitte ottaa yhteyttä joko lajikohtaisiin yhteyshenkilöihin tai seuran johtokuntaan sähköpostin avulla.

Kullekin lajille on oma kausimaksunsa, joka sisältää myös seuran jäsenmaksun. Lisäksi on huomioitavaa että seuralla ei ole tällä hetkellä harrastajille otettuna vakuutuksia.

Lisätietoja, kuten lajikohtaiset yhteyshenkilöt, löydät lajien omilta sivuilta vasemman laidan linkkien takaa.

Johtokunta 2011

 PuheenjohtajaKyösti Vatanen    kyosti.vatanen a klaki.fi 
Varapuheenjohtaja  Tuire Uskituire.uski a klaki.fi
Sihteeri Kari Kivilahtikari.kivilahti a klaki.fi
TaloudenhoitajaRisto Vähäkainuristo.vahakainu a helsinki.fi
JäsenMika Fonsénmika.fonsen a klaki.fi
JäsenPertti Halonenpertti.halonen a klaki.fi
JäsenJuha-Matti Harjunpää juha.matti.harjunpaa a klaki.fi


Alisivut (2): Historia Rekisteriseloste